Ristiääset

Tervehdys taas kaivuriskaban jälkimainingeista täältä Lappeenrannan suunnalta, istun jälleen Scandic Patria – Hotellilla. Tarina on jatkoa Kaivuri - Arton elämästä kisan jälkeen kertoviin tarinoihin. Tarinan ihmisten nimet on muutettu ja tarina muutenkin keksittyä.

Nyt on kulunut noin vuosi, kun Kaivuri - Arto lopetti kisaamisen ja puolivuotta siitä, kun viimeksi olimme yhteydessä Artoon. Saimme puolitoistaviikkoa sitten kortin Jannalta (eihän Arto osaa kirjoittaa kuin härmää), jossa meidät kutsuttiin Lappeenrantaan Jannan ja Arton lapsen ristiäisiin. Tämä ei tullut meille yllätyksenä, sillä olimme jo häissä ounastelleet vähän tämmöistä. Jannasta ei kyllä silloin huomannut mitään raskauteen liittyvää, mutta osasimme aavistaa muista asioista tämän. Brasilian matka oli kuulemma mennyt erittäin leppoisasti ja lämmintä riitti koko kahden viikon ajaksi mitä he olivat siellä. Nyt kuitenkin oli syksy ja kauhean sateista ollut jo pitkään. Aloimme suunnitella ristiäisiin menoa heti, samalla mietimme saisimmeko järjestettyä matkalle myös jonkun muunkin haastattelun ja kuulumisten kyselyn. Emme kuitenkaan saaneet muita kilpailijoita puhelimella kiinni (outoa, eivätkö he halua enää tietääkään meistä mitään) ja näin ollen matkasimme tänne Lappeenrantaan. Matkasta tuli todella jännittävä, olimme lähteneet perjantai aamuna liikkeelle hyvissä ajoin ja toivoimme, että vettä ei sataisi ainakaan koko matkaa. Jyväskylän etelä puolella se sitten tapahtui, kuskin vuorossa ollut Kalle kameramies oli nukahtanut ja kaiken lisäksi hirvi oli samaan aikaan liikenteessä. Minä olin keskittynyt kirjoittamaan joitain haastattelu juttuja enkä ollut huomannut Kallen nukahtamista. Onneksemme huomasin hirven liikkuvan ja sain Kallenkin heräämään, hän sai juuri ja juuri väistettyä hirven ojanpuolelle. Automme kaatui kyljelleen ja kaikki kamerat ja muut tarvikkeet lenteli ympäri autoa. Auton kaatumisvauhti oli kuitenkin sen verran hidas, ettei autoon tullut kuin pari pientä lommoa. Siinä riskinä miehinä kaadoimme auton pyörilleen, tarkistimme vauriot ja saimme auton takaisin tielle jonkun kuorma-autoilijan pienellä avustuksella. Selvisimme siis pelkällä säikähdyksellä, tai niinhän me luulimme. Vähän ennen Lappeenrantaa Kalle alkoi valmistella kameroita kuntoon, mutta kohta hän alkoi vain kiroilla kovasti. Kalle näytti mitä oli tapahtunut, kamera laukku oli ollut auki ja kamerat rikkinäisinä pitkin poikin takaosan lattiaa. Emme olleet kolaripaikalla muuta tarkistaneet, kuin auton vauriot ja itsemme että olimme kunnossa, kaikki muu oli unohtunut. No eihän tässä muuta voi kun jättää kuvaaminen pois tästä haastattelusta. Kohta olimmekin perillä täällä tutussa Scandic Patria – Hotellilla, henkilökunta muisti meidät edelleen ja toivottivat meidät tervetulleeksi. Kun he kuulivat mitä meille oli tapahtunut, he lupasivat ilmaisen aterian lohdutukseksi. No se ei meitä kauheasti lohduttanut, kun kuviakin olisi ollut mukava ottaa, tietenkin meillä kännyköissä on kamerat, mutta ne eivät ole oikein julkaisu kelpoisia kuvia. Illalla aterian jälkeen me sitten lähdettiin kiertelemään kauppakeskukseen, josko me jotain ristiäislahjaksi löydettäisiin. Aikamme kierrellessä löysimme sen muovisen minikaivurin, tämä ei varmaan ole ihan mieluisa lahja ainakaan Jannan mielestä, mutta mitä me siitä. Jatkoimme Lappeenrannan keskustan kauppojen kiertämistä ja löysimme pienen kameraliikkeen. Päätimme mennä katsomaan josko tässä liikkeessä olisi meille uusi kamera tai varaosia vanhaan. Tiskin takana oli nuori nainen, joka katsoi meitä jotenkin oudosti kun tarkastelimme kamera vaihtoehtoja. Nainen tuli meidän luokse ja kysyi miten hän voisi auttaa, me kerroimme tarinamme melkein kokonaan ja hän sanoi että olikin katsonut että oli nähnyt meidät jossain. Siitähän tämä taas lähti, nainen kertoi että oli ollut kuvaamassa myös Jannan ja Arton häissä. Siinä jonkin aikaa juteltuamme hän kävi hakemassa varastosta lähes ammattitason kameran ja lupasi meille siitä 40 % alennuksen, jos ottaisimme hyviä kuvia ristiäisissä, no tottahan me se luvattiin ja lähdimme liikkeestä uusi kamera matkassamme. Matkamme siis onnistuisi sittenkin kuvineen ja haastatteluineen, kunhan saamme vähän testattua kameraa hotellilla. Illalla uni tuli herkästi, olihan päivä ollut jännittävä ja tapahtuma rikas. Aamu alkoi sarastaa hotelli huoneemme ikkunasta ja lähdimme aamupalalle alakertaan, siellä kohtasimmekin jälleen pitkästä aikaa Camillan. Camilla kertoi meille viimeisimmät kuulumiset ja opasti tien Jannan vanhempien osoitteeseen, missä ristiäiset pidettäisiin. Kello 13:30 olimmekin jo Jannan vanhempien talon pihalla ja tapasimme muutaman vanhan tutun edellisestä kerrasta. Talon sisällä kohtasimmekin jo nuoren parin ja jutustelimme pikaisesti mitä heille kuuluu. Kahdelta kaikki oli kerääntynyt ison pirtin keskellä olevan pöydän ympärille, ristiäiset olivat siis nyt alkamassa. Ei jummijammi, huomasin jotain mikä ei ollut tullut puheeksi missään vaiheessa, vauvalla oli punainen rusetti mikä tarkoittanee että lapsi olisikin tyttö eikä poika kuten olimme koko ajan olettaneet. Katsoin Kallea nähdäkseni oliko hän huomannut saman, luultavasti hän ei ollut huomannut koko asiaa. Aloin ilmehtiä Kallelle, että hän myös huomaisi meidän erehdyksemme, korttiinkin olimme laittaneet onnittelut poikalapsesta! No nyt Kallenkin kasvot menivät hämilliseksi ja punaiseksi, miten me olimmekin olleet aivan varmoja, että maailmaan olisi syntynyt juniori kaivuri - Arto. Pakko nyt keskittyä kuuntelemaan minkä nimen heidän tyttövauvansa saa. Samalla mietin miten me voisimme korjata mokamme. Kastan sinut Elli Noora Artontytär. No siinäpäs se nimi jo tulikin, kohta pääsemme kahville, vaikka ”kahvilla” me kyllä olemme jo olleet jonkin aikaa. Kahvin juotuamme kiertelimme pirttiä etsien Jannaa ja Artoa, jotta voisimme jutella heidän kanssaan hetki aikaa. Heitä emme kuitenkaan heti löytäneet joten aloimme jutella Camillan kanssa. Camilla kertoi miten hyvin Jannalla ja Artolla oli mennyt Elli Nooran kanssa ja että he kutsuvat Elli Nooraa tähtisilmäksi. Kahvittelu alkoi pikku hiljaa loppua ja vieraat poistumaan. Me jäimme kuitenkin hetkeksi aikaa, jotta saimme jutella Jannan ja Arton kanssa kuulumisia. Heillä ei paljon ollut uusia uutisia, mitä ei Camilla olisi jo kertonut. He kuitenkin mainitsivat miten oudon lahjan me olimme tyttärelleen tuoneet ja epäilivät että tuommeko me mahdollisen pojan ristiäisiin jonkun tytölle sopivan lahjan. Me olimme Kalle kameramiehen kanssa aivan noloina ja sanoimme, että jos me tekisimme sitten niin ja nauroimme koko porukka. Ilta alkoi pimentyä ja suunnittelimme Hotellille lähtöä, Arto kuitenkin haki jostain kalja pullot että jäisimme hetkeksi aikaa vielä jutustelemaan. Ilta siis venähti melko myöhäiseksi, yöllä sitten juuri ja juuri selvisimme takaisin hotellille ja nukkumaan. Aamulla olikin mukava heräillä ja kasailla kamppeita, jotta pääsisimme lähtemään taas koti maisemiin.

Gigsu, matkalla pohjoiseen osa3

osa3

Gigsun matka siis jatkuu taas, kello näyttää 7 aamulla, eikä meillä itsellä ollut vielä mitään kiirettä.
Jäimme suunnittelemaan gigsulle yllätystä, hän saisi ajaa tämän päivän vähän erilaisemmalla pyörällä. Annoimme hänen ajaa nyt noin kaksi tunti ja sen jälkeen hän joutuu tai saa ajaa nojapyörällä kokonaisen yhden päivän. Nojapyörä ei kuitenkaan ole aloittelijalle mikään helppo ajettava ja matka tulee olemaan jotain 55km. Tähän nojapyörä juttuun saimme idean joitain kuukausia sitten kun ohitimme tämmöisen kulupelin jossain pohjois-suomessa. Nojapyörä on ollut asuntoautomme kyydissä koko matkan, mutta kuitenkin olimme sen piilottaneet hyvin muiden polkupyörien taakse. Puolentoista tunnin jälkeen mekin päätimme lähteä jatkamaan matkaa. Noin 22km päästä saimme Gigsun kiinni ja ajoimme seuraavalle mahdolliselle pysähtymispaikalle odottamaan gigsua. Muuta paikkaa ei tällä kertaa löytynyt, kuin joku korpikylän tienristeys, olemme siis melko korvessa. Pian Gigsu saapuikin jo paikalle pitämään levähdystauon ja me esittelimme gigsulle yllätyksemme. Hän katseli ihmeissään esittelemäämme nojapyörää, mutta kohta hän näytti jo paljon innostuneemmalta. Hän halusi heti kokeilla, miten sillä onnistuisi ajella, muutaman tasapainoilun jälkeen homma alkoi onnistua. Gigsu kysyi että saisiko hän ajaa tällä loppumatkan, kun tällä olisi varmaan loppujen lopuksi helpompi ja nopeampi ajella. Kohta Gigsu päätti jatkaa matkaa, mutta oli hieman pettynyt, kun emme olleet luvanneet hänen ajaa, kuin tämän loppupäivän tällä nojapyörällä. Tunnin ajon jälkeen Gigsu saapui Tampereentielle ja kääntyi kohti Jalasjärveä. Tie oli todella vilkas, tutut vihellykset ja tuuttaukset raikasi lähes koko matkan Jalasjärvelle. Tampereentietä pitkin Gigsu ajoi noin tunnin Jalasjärven ohitse Seinäjoentielle, jota pitkin hän lähti jatkamaan kohti Seinäjokea. 1,5 tuntia ajettuaan gigsu huomasi taivaalla, laskeutuvan pienlentokoneen ja jäi katsomaan sen laskeutumista. Gigsu tuumasi, että lentokoneella hän olisi ollut jo eilen perillä ja tänään voisi jo pitää hauskaa Kylähullun kanssa, mutta ei, hän on päättänyt näyttää kaikille, että kyllä hän tämän matkan jaksaa tehdä loppuun asti. Kello 14:00 Gigsu saapui Seinäjoelle, muutama päivä sitten, täällä olisi ollut paljon enemmän porukkaa. Törnävällä järjestettiin provinssirock 17-19.6, mutta nyt täällä oli kuitenkin rauhallista. Nyt voisikin käydä koe maistamassa Seinäjoen jäätelö tarjonnan, siis suuntana on tori. Lakeuden ristikin sattui matkan varrelle ja Gigsu päätti ottaa valokuvan todisteeksi. Torilla olikin vilskettä ja vilinää hyvä että jäätelökoju löytyi siinä tungoksessa. Tunnin tauon jälkeen matka sai taas jatkua kohti harvemmin asuttuja seutuja. Kello 17 gigsu saapui Lapualle, kaupunki on hieman sivussa reitiltä ja hän ei aio nyt poiketa sinne. Levähdys paikaksi oli valittu sopivasti reitin viedessä olevan Shell Tampparin pihalla, paikka oli aika siisti ja juomisenkin talo tarjosi pitkän matkan taittajalle. Pihalla vastaan tuli pikkupoikia, jotka olivat kuulleet gigsun hurjasta matkasta ja pyysivät häneltä nimmareita, gigsuhan kirjoitteli nimmareita ja ihmetteli miten tästä matkasta jo kaikki tiesi täällä Lapualla. Kohta mekin saavuimme paikalle myymään rekvisiittaa, Gigsu tosin ei kauaa ollut meidän kanssa, kun lähti jatkamaan matkaa kohti Kauhavaa, jossa meillä on sovittu yöpymispaikka. Tunnin ajon jälkeen Gigsu saapui perille Kauhavalle ja asettui meidän tutuille kylään. Me saavuimme hieman myöhemmin, kunolimme käyneet Kauhavan torilla mainostamassa gigsun matkaa. Saunassa pääsimme taas pitkästä aikaa käymään ja unetkin maistui makeilta. Huomenna se taas jatkuu…

Mannerheim

Tämän kirjoituksen tein, vain vastineeksi Mannerheim- elokuvalle, koska minusta on sairasta tehdä jotain noin päätöntä elokuvaa. Toivottavasti ko. elokuvalle tulee katsoja kato!
Tässä minun versio Mannerheimin pikaelämänkertasta 'lainattua', tästä vaan elokuvaa tekemään!!

Mannerheim

Syntyi 4.6.1867, pieni poika Tyrnävän syrjäisimpään paikkaan ja sai nimekseen Kalle Kustaa Mannerheim (myöhemmin Kalle). Hänen vanhempansa, äiti Helvi Helena Julin ja isä Kalle Roope Mannerheim olivat pienen torpan omistajia. Pääelinkeinona heillä oli perunan viljely, kaikki kesät menivät viljelyksillä touhuten. Helvi joutui samalla hoitamaan myös heidän seitsemää lasta. Lasten kasvaessa heidät lähetettiin kymmenien kilometrien päähän oppikouluun opiskelemaan. Kalle oli hyvin temperamenttinen poika koulussa ja joutui monesti rangaistavaksi. Mieliaineena hänellä oli maaoppi, jota hän mielellään opetti myös kavereilleen. Oppikoulun jälkeen Kalle pääsi Ouluun maamieskouluun, valmistuen sieltä 1886. Tällä välin isä oli sinnitellyt perunan viljelyn parissa, noina aikoina kun oli suuri taistelu, kenen perunoita kauppiaat huolivat myyntiin. Kallen asettuessa takaisin koti torppaansa, alkoi uusi kukoistus heidän viljelmällään. Pian Isä jäi eläkkeelle ja Kalle sai koko torpan ja maat omakseen. Kalle taisteli lisää maita toisilta viljelijöiltä ja pikkuhiljaa viljelytila oli Tyrnävän isoin, eikä heillä ollut toimeentulonsa kanssa hätää. 1892 Kalle avioitui toisen suurtilallisen isännän tyttären, Annastiinan(1872) kanssa, joka toi lisää vaurautta tilalle. Liitosta syntyi kolme lasta, tyttäret Sophia(1893), Annestiina(1895) ja poika Kustaa Kalle(1894) joka kuoli keuhkokuumeeseen vuoden ikäisenä. Avioliitto kariutui 1902 pian sen jälkeen, kun Kalle ja Annastiinan pikkusisko jäivät kiinni lemmiskelystä. Erossa tila jaettiin puoliksi ja Kallelta loppui into maanviljelyyn. Tämän jälkeen Kalle aloitti poliittisen toiminnan, nousten ensin kunnanhallituksen johtoon ja tämän jälkeen Tyrnävän kunnanjohtajaksi 1944. Kalle sairastui mahahaavaan 1945 ja pitkän sairastelun vuoksi erosi kunnanjohtajan tehtävistä 1946. Eläkepäiviään hän muutti viettämään Tampereelle, koska siellä oli mahdollista saada parempaa hoitoa sairautee. Vuonna 1951 hänet kuitenkin siirrettiin Helsinkiin sairaalaan, jossa epäonnistuneen leikkauksen jälkeen Kalle kuoli 28.1. kello 23:30.

Gigsu matkalla pohjoiseen osa2

osa2 Kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa

Olimme siis tulleet ensimmäiselle pikaiselle taukopaikalle, missä odottelimme hetken gigsun tuloa. Sieltähän gigsu jo polkeekin paikalle ja saman tien kyselemme hänen ensi tunnelmiaan. No niin miltä nyt tuntuu 15km takana, vieläkö jaksat eteenpäin?  Moi, kyllä minä jaksan, ihana keli ajella. Kun lähdin polkemaan Yrjönkatua, niin ensimmäiset vihellykset ja kannustukset kuulin. Porin sillalla meinasi olla raskasta polkea, kun tuuli niin kovasti. Vanajankadun loppu puolella alkoi jo pitkästyttää, mutta näitä pitkiä suoria tulee vielä monia. Rennosti polkien ja musiikkia kuunnellen, niin kyllä tämä matka sujuu. Selvä ei muuta kuin hyvää matkan jatkoa. Sinne lähti Gigsu jatkamaan matkaa, enää ei ole kuin noin 100 tuntia matkaa jäljellä. Seuraava tauko pidetään noin 40km päässä Lorvikylässä. Me otimme rauhallisesti ja ryyppäsimme kahvia ja luimme päivän lehtiä. Paikallinen lehti jo kirjoittikin gigsun matkasta, että ei tämä mitään kummallista ole, onhan näitä Suomen läpi pyöräilijöitä ollut. Me vain tuumimme, että odottakaapa vain, vielä tämä tästä muuttuu. Meillä oli muutama idea matkan varrelle, mutta niistä enemmän myöhemmin. Huilasimme pari tuntia ja lähdimme gigsun perään ajelemaan. Lorvikylään saavuimme taas hyvissä ajoin ennen gigsua, täälläkään emme kauaa ehtisi lorvia koska matka on vielä pitkä. Gigsu piti 15 minuutin tauon kanssamme ja kertoi, että kauheasti mies autoilijat tööttäsivät ja jotkut jopa availivat ikkunoita ja viheltelivät. Gigsu sai hoidettua taukonsa ja lähti taas jatkamaan matkaa. Nyt kohteena olisi jo Karvia, matkaa sinne on noin 40km ja siellä yöpyisimme ensimmäisen yön. Huomasimme että mainostus oli toiminut aika hyvin, kun asuntoautomme ympärille oli kertynyt paljon kannustajia. Jotkut kannattivat gigsua myös ostamalla paitoja, mukeja tai vain avaimenperiä. Matkarahoja alkoi kertyä, Kankaanpääläiset olivat hyvin mukana matkassa. Meidän oli aika siirtyä taas maantielle, ensin jatkettiin noin 8km Parkanontietä ja sitten käännymmekin Korvaluomantielle kohti Karviaa. 32km matkaa jäljellä ensimmäiselle yöpymispaikalle. Ajelemme noin 10km tätä tietä ja huomaamme gigsun ajelevan tien reunassa. Päätämme vähän härnätä gigsua, kameramies on ajovuorossa ja tööttää, samaan aikaan minä avaan ikkunan ja vihellän. Gigsu huomasi että keitä oltiin ja näytti vihaisena kansainvälistä käsimerkkiä. Siinä tuumimme, että eihän tuo ole ihme jos miehet innostuvat tööttäilemään tai viheltelemään, onhan gigsu todella upea nuori nainen. Saavumme Karvian keskustaan ja ajamme parkkiin torin reunaan, aikomuksena on kokeilla miten Karviassa on porukka osto eli kannatus mielellä. Kaksi tuntia siinä torin reunassa kaupitellessa gigsukin saapui paikalle, heti pikkupojat olivat hakemassa gigsulta nimikirjoituksia. Puolituntia oli gigsukin meidän kanssa Karvian torin reunassa, kunnes oli aika siirtyä yöpymispaikalle. Me olimme jo gigsun sukulaisten luona, kun gigsukin pyöräili paikalle. Perheen poika oli oikein hyvillään ja innostunut gigsun vierailusta, hän juoksi gigsua vastaa ja hyppäsi väsyneen gigsun syliin. Huomasimme että poika taitaa olla hiukan ihastunut viisi vuotta vanhempaan gigsuun. Perhe oli lämmittänyt meille saunan, jonne menimme innolla omilla vuoroillamme. Gigsun mennessä saunaa, perheen poikakin olisi halunnut gigsun kanssa saunaan. Saunaan ei poika kuitenkaan gigsun kanssa päässyt, vaan joutui murjottaen menemään nukkumaan. Jonkin ajan päästä me muutkin menimme nukkumaan. Yö meni oikein hyvin ja uni tuli nopeasti varsinkin gigsulla, onhan kokopäivä ulkona pyöräillen melko uuvuttavaa. Seuraavan aamun sarastaessa kello 6, sukulaisperhe herättää gigsun on aika syödä aamiainen ja jatkaa matkaa.

Gigsu matkalla pohjoiseen

Tämäkin tarina liittyy Kaivuriskabaan ja kertoo Kaivuri - Arton fanista gigsusta. Gigsu on nuori nainen kohta 18-vuotias ja asuu vielä kotona Porin seudulla, oikealta nimeltään hän on Laila Lahonen.

Kaivuriskaban tuoksinnassa gigsu uhosi tulevansa polkupyörällä Ouluun, minun luokse ja samalla Kaivuri Villeä katsomaan. Tarinassa esiintyvät henkilöt on keksittyjä, eivätkä liity mitenkään mihinkään. Tarinasta tulee useampi osa.

Osa1 Lähtö

Olemme nyt Porin torilla lähettämässä gigsua kohti pohjoista 481km päähän Kempeleelle. Gigsu siis on todellakin luvannut lähteä pohjoiseen polkemaan. Olimme kumminkin sen verran herrasmiehiä ja lupauduimme hänen avustajiksi tälle rankalle matkalle. Meidän luoksehan hän oli alun perin tulossa, mutta asiat muuttuivat ja gigsun päämääräksi tulikin nyt Kempeleen Zeppeliini ja siellä kaivuri – Ville. Tässä on ollut kaikenlaisia pr - tehtäviä koko aamupäivän on paitojen myymistä ym. Nyt kellon lähestyessä 12, gigsu on valmiina lähtemään.

Jalat polkimille ja kohti seikkailua, onneksi sää ennusteet olivat suosiollisia eikä koko viikolle ollut luvattu sateita. Olimme sopineet kaikki levähdyspaikat valmiiksi näin ollen meidän ei tarvinnut pitää kiirettä. Itsehän seuraamme gigsua huippu modernilla asunto-autolla, tässä autossa on jopa kaksi erillistä makuutilaa. Näin gigsu saa nukkua yöt ihan omassa rauhassa ja me saamme kuorsata toisessa makuutilassa. 15 minuuttia on kulunut ja lähdemme myös ajelemaan kohti pohjoista. Aluksi ylitämme Porin sillan, joka on upea vanha rautasilta. 15km ajeltuamme saavumme ensimmäiselle pikaiselle taukopaikalle, missä kyselemme gigsun ensi tunnelmia pyöräilystä.

jatkuu…

Härmäläiset häät

Tarinat jatkuvat. Kaivuriskabasta lähtenyt luomisvimma saa nyt jatkoa. Kaivuriskabassa 1.6.2011 aloitti 6 kilpailijaa istumalla kuudessa eri kauppakeskuksessa. Tarkoituksena oli, että se joka pystyy istumaan kauiten kaivurissa voittaa 32000€ arvoisen minikaivurin. Viime joulun allahan tämä päättyi Kaivuri - Kimmon ja Kaivuri – Hannun tasapeliin, kaivuritkin on taidettu saada jo myytyä eteenpäin. Tämänkertainen tarina kertoo Lappeenrannassa istuneesta Alahärmän pojasta Artosta. Ja tarinahan on suurimmalta osaltaan kuvitteellinen ja nimet muutettuina. On kulunut tasan vuosi kun Kaivuri – Arto aloitti kaivuriskaba kilpailun viiden muun kovan kaverin kanssa. Artollahan kilpailu jäi kesken pikkaisen ennen finaalia, mutta sehän ei haitannut kaivuri – Artoa.

Kaivuri- Arto (osa5).

Härmäläiset häät, Etelä-Karjalassa

Puolivuotta kun Arto oli jättänyt kisan kesken, saimme oudon puhelun kaivuri - Arton puhelinnumerosta. Puhelimessa kuului erittäin humalaisen miehen ääni ja emme oikein saaneet toimituksessa selvää mitä se haluaa sanoa. Hetken aikaa siinä yritin kuunnella tarkasti ja sitten yhtäkkiä tunnistin äänen, kyllä se itse kaivuri – Arto oli. Mietin että mitä ihmettä se meille nyt soittaa ja noin pahassa kunnossa. Nyt kun tunnistin hänet itse kaivuri – Artoksi, aloin utelemaan asiaa häneltä. Jopas sieltä alkoi vähän selvempiäkin sanoja tulla, Arto mongersi meille että poijaat hei tulukaahan huomenna kihilajaasiin. Me katsoimme toisiamme ja ihmettelimme, että mitä! Sekin selvisi että kaivuriskaban aikoihin tähtisilmäksi kutsuttu nainen, oikealta nimeltään Janna, oli saanut kaivuri – Arton pauloihinsa. He tapasivat siis kilpailun aikana kauppakeskus IsoKristiinassa Lappeenrannassa ja lempi leiskui heti, niin kuin moni katsoja huomasi. Artokin päätti jättää härmäläiset ja muutti karjalaiseksi, nopeaa toimintaa. Kauppakeskus ajoista on nyt siis yli puolivuotta ja nyt jo vietetään kihlajaisia. Meidän oli nyt kuitenkin kohteliaasti kieltäydyttävä, koska meillä oli hieman muita suunnitelmia. Lupasimme kuitenkin palata asiaan, kunhan meillä kiireet antaa myöten. Aika vierähti kesään 2012 ja muistimme että Artohan oli hieman maisteissa pyytänyt meidät kihlajaisiin. Päätimme sitten soittaa kaivuri – Artolle ja kysellä tämän hetken kuulumisia. Puhelimeen vastasi hyvin unisen kuuloinen Arto. Mitä hemmettiä nyt, kuka siellä soittaa antakaa toisten nukkua, kuului puhelimen toisesta päästä. Kello oli sentään jo 12 päivällä, niin ihmettelimme jälleen tätä kaivuri – Arton meininkiä. Kunnes Arto sai itsensä kunnolla hereille, saimme myös tietää että hän oli ollut polttareissa eilen illalla. Arto kutsui meidät hänen ja Jannan häihin viikon päästä lauantaina, onneksemme tarkistimme aikatauluamme ja huomasimme että siinä oli meillä vapaata. Siinä samalla lupasimme palata asiaan viikon päästä, aloimme saman tien kasata tavaroitamme ja suunnittelemaan Lappeenrantaan menoa. Torstaina sitten olimmekin lehtiöitten ja kameroittemme kanssa Lappeenrannassa ja yöpymispaikassamme Scandic Patria – Hotellilla. Iltapalalle mennessämme joukkoomme lyöttäytyi joku nuori rouva henkilö, hänen kanssaan juttelimme jonkin aikaa ja samalla saimme häneltä muutaman hyvän idean huomiselle päivälle. Hyvän yön nukuttuamme, aamu valkeni todella upeaan auringon paisteeseen. Aamupalan jälkeen lähdimme eilisillan vihjeen mukaisesti kävelemään kohti matkustajasatamaa, rannalla odottaisi tämä eilen juttelemaan tullut rouva. Rannalla tervehdittyämme seurasimme naista Camilla nimiseen laivaan, laivan risteily kestäisi kaksi tuntia ja saisimme ihastella upeita Saimaan maisemia. Nainen huomasi vasta nyt esittäytyä, hän kertoi nimekseen Camilla. Camilla alkoi hymyillä leveästi, kun huomasi meidän ilmeet. Hän kertoi että ihan sattumaan että tämän laivan nimi on myös Camilla. Camilla kertoi, että hän tietää keitä me olemme ja että miksi me olemme täällä. Me ihmettelimme tätä ääneen, eihän meidän liikkeistä tiedä kukaan muu kuin me ja Arto.

No asiahan selvisi että Camilla on Jannan isosisko, ja sen vuoksi halusikin jutella meille. Meillehän ei Arto ollut taaskaan kertonut muuta kuin, että hääjuhla on lauantaina iltapäivällä. Mitään muuta Arto ei ollut meille kertonut, ei edes paikkaa. Arto oli vihjaillut vain, että Lappeenrantaan saavuttuanne asiat selviää.  Onneksi siis Camilla oli nyt meitä opastamassa sekä nähtävyyksistä, että häihin liittyvissä asioissa. Siinä parin tunnin risteilyn aikana siis selvisi, että hääkirkkona toimii Lappeenrannan seurakunnan kirkko ja kirkon menot alkaa kello 13. Hääpaikkana taas toimii Lappeen Ruustinna, jonne he ovat järjestäneet etelä -pohjalaistyylisen hääjuhlallisuuden. Satamaan tultaessa Camillan oli lähdettävä muihin tehtäviin, mutta ennen sitä ehdimme kysellä Arton polttareista. Polttarit olivat olleet kuulemma railakkaat ja ne oli pidetty Lappeenrannassa Navetorium - nimisessä paikassa. Paikan nimi kuulosti hauskalta ja päätimme käydä vilkaisemassa kyseistä paikkaa. Navetoriumissa järjestetään värikuulasotia, keskiaikaisia turnajaisia ja maastoretkiä ja paljon muuta. Harmittelimme että olimme nyt suunnitelleet muita juttuja emmekä ehtisi itse testaamaan tätä paikkaa. Illalla monen nähtävyys käynnin jälkeen olimmekin aivan poikki, hyvä että jaksoimme iltapalan jälkeen siirtyä huoneeseemme. Huomisesta tulee jännä päivä sekä nuorelle parille, että monelle vieraalle. Aamulla alammekin heti etsimään juhlavaatteita matkalaukuistamme ja silittämään tarvittaessa, nyt on siis juhlapäivä. Aamupäivä meni nopeasti ja meille meinasikin jo tulla kiire kirkkoon. Kirkkoon ei meidän hotellista ollut pitkämatka, mutta meillä meni aikaa kun naureskellen kuljimme Kyllikinkatua. Joku viisas kylähullu – fani oli väännellyt nimekseni ensin kylis, kylli ja sitten Kyllikki. Naureskelle saavuimme kirkkoon ja siellä näimmekin ensimmäistä kertaa tällä reissulla Arton. Jutella emme kuitenkaan tässä vaiheessa ehtineet, pian näimme myös ensimmäistä kertaa ihan kasvotusten kauniin Jannan. Jannalla oli päällään todella upea valkoinen hääpuku, siinä oli todella pitkä laahus joka kyllä pelotti että kestääkö se. Niin he sitten saivat toisensa Arto ja Janna. Riisien heittelyn jälkeen olikin vihdoin aika siirtyä varsinaiselle juhlapaikalle. Juhlapaikalla Lappeen Ruustinnan pihalla huokailimme kovasti, tämähän on ihan ihana paikka ja tuli kyllä etelä- pohjalaiset isot kartanot mieleen. Koristeluissakin oli yritetty jäljittää etelä- pohjalaisia perinteitä. Kiertelimme ympäri Lappeen Ruustinnan pihamaita, kunnes tulimme erään aitan takamaille. Aitan takana oli mikäs muu kuin minikaivuri ja ympärillä kymmenkunta helavöin varustettua miestä. Aloimme udella että mikäs show tässä on kyseessä, he kertoivat että se nähdään sitten myöhemmin. Palasimme takaisin päärakennukselle, jossa hääpari olikin jo vastaanottamassa vieraita. Menimme onnittelijoiden jonoon ja jonkin aikaa odotettuamme oli viimein meidän vuoro onnitella hääparia. Sisällä etsimme häälahja pöydän, pöydällä olikin jo vaikka minkälaista tarpeellista tavaraa. Itse olimme ostaneet lyijykynämaalauksen Artosta ja Jannasta kaivurin vieressä, aika tylsä idea mutta erikoinen. Seuraavana olikin ruokailu, todella maittavan ruoan jälkeen odottelimme jo ohjelmaa. Jännityksellä odotimme mitä se minikaivuri liittyy tähän tilaisuuteen. Siinä oli monenmoista arvuutteluleikkiä ja tietovisailu, kunnes nämä helavöin varustetut miehet astuivat sisään. Tämä taitaa olla morsiamen ryöstö, niinpä nämä häjyt kaappasivat rimpuilevan Jannan mukaansa ja lähtivät jonnekin rakennusten suojaan. Ennen lähtöään he käskivät kerätä rahaa, että he palauttaisivat morsiamen. Raha vaihtoi mukavasti omistajaa ja kohta pihalta kuuluikin jännä moottorin ääni, kun minikaivurin kyydissä ryöstäjät toivat morsiamen takaisin. Jaa vai tämmöinen show oli järjestetty, no olipas erikoinen tapaus. Moni juhlaväestä antoivat aplodit tälle ja kamerat välähtelivät kovasti. Illemmalla kunnes väki alkoi vähentyä, saimme vähän aikaa jutella hääparin kanssa. Utelimme myös pikkaisen että olikohan jo pieniä tulossa perheeseen, tämän he kuitenkin kielsivät jyrkästi. Epäilimme kumminkin että asia ei taida olla ihan niin, mutta kyllä me siitä sitten aikanaan kuulemme. Päivä oli todella mukava ja ikimuistoinen sekä meille, että varmaan hääparillekin. Meidän oli taas aika jättää kaivuri – Arto omiin hommiinsa ja suunnata yöpymispaikallemme.  Seuraavana päivänä matkalla kotiin, kertasimme muutamia juttuja mitä olimme saaneet selville. Häämatka oli kuulemma varattu etelä- pohjanmaalle, no ei kun Brasiliaan. Emme tiedä miksi juuri Brasiliaan, mutta myöhemmin meille tuli toimitukseen kortti Brasiliasta Artolta ja Jannalta.

Onnea tulevaan Arto ja tähtisilmä.